Rakentamisen Laatu RALA ryRakentamisen Laatu RALA ry on kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen perustama toimija, jonka tavoitteena on parantaa rakentamisen laadun ja terveen kilpailun edellytyksiä. RALA kerää ja ylläpitää tietoa alan yrityksistä, arvioi niitä ja antaa niille pätevyyksiä ja luokituksia. RALA noudattaa toiminnassaan ehdotonta puolueettomuutta ja luottamuksellisuutta, ja RALAn tuottama tieto on luotettavaa ja ajan tasalla.
Kiinteistö- ja rakennusalan keskeiset järjestöt perustivat RALAn vuonna 1997. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä rakennusteollisuuden laatua edistäviä rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka edustavat päätoimialansa perusteella joko rakentamisen tilaajia tai rakentamisen toteuttajia.
RALAn jäsenyhdistysten tilaaja- ja toteuttajajäsenet nimittävät edustajansa hallitukseen. Lisäksi RALAn hallitukseen voidaan valita kaksi viranomaisedustajaa jäsenistön ulkopuolelta. Hallitus vastaa yhdistyksen taloudesta ja suunnittelee yhdistyksen toiminnan kehittämistä pitkällä aikavälillä. Se seuraa, valvoo ja vahvistaa RALAn palveluiden sisällön ja ohjeet. Lisäksi se valitsee arviointilautakunnan jäsenet ja ratkaisee myös lautakunnan päätöksistä tehdyt valitukset.
RALAn arviointilautakunta arvioi ja todentaa RALA-pätevyydet sekä myöntää arvioijan raportin perusteellan RALA-toimintatapojen hyväksynnät. Lautakunta on jakautunut kolmeen jaostoon: talonrakentaminen, maa- ja vesirakentaminen sekä talotekniikka. Kussakin jaostossa on kuusi varsinaista jäsentä: kaksi tilaaja-, kaksi toteuttaja- ja kaksi asiantuntijatahon edustajaa. Suunnittelu- ja rakennuttajakonsulttien laatujärjestelmien hyväksynnät käsitellään RSA-laatujärjestelmälautakunnassa.
RALA – Paras tapa löytää osaavat ja luotettavat rakennusalan toimijat Sivu päivitetty: 04.02.2010 15:13 |